Termit tutuksi osa 4 - tallennustila

19.02.2021

SSD, NVMe, M.2, S-ATA…

Tallennustila (kansan kielellä ”kovalevy” tai "muisti") ilmoitetaan yleensä tällaisen kryptisen termin yhteydessä. Tallennustilan määrän tarpeen ratkaisee käyttötarkoitus – käyttöjärjestelmälle (Windows) päivityksineen kannattaa varata vähintään 50 gigaa. Niin paljoa tilaa Windows itsessään ei vie, mutta esimerkiksi isompien päivitysten aikana tehtävä automaattinen varmuuskopio lohkaisee helposti kymmeniä gigoja, joten vaikka levyllä näyttäisi olevan vapaata tilaa, voi päivitys kariutua silti tilanpuutteeseen. Nettiselain välimuisteineen nappaa pari gigaa, tekstinkäsittelyt ja taulukkolaskennat muutaman gigan lisää sekä mahdollinen erillinen virustorjunta sekin gigan verran.  

Äkkiä voisi siis kuvitella, että edullisimmista koneista löytyvä 64GB tallennustila on riittävä, mitä se onkin, mikäli koneesta ei löydy käyttöjärjestelmän lisäksi kuin ehkä nettiselain ja kevyt tekstinkäsittelyohjelma, etkä tallenna siihen esimerkiksi kuvia tai muita tiedostoja. SSD-muotoisen tallennustilan hinta on laskenut viime vuosina niin, että alle 240 gigan levyä ei ole käytännössä järkeä valita halvimpiinkaan koneisiin. Tällaiselle levylle mahtuu helposti perusohjelmien lisäksi aika reippaasti kuvia ja muuta tavaraa. Esimerkiksi suuret tietokannat tai uudemmat pelit vievät kuitenkin jopa satoja gigoja tilaa, joten tehokkaan koneen sisuksista löytyy yleensä vähintään yhden teran kokoinen SSD-levy.

Nykyisissä koneissa järjestelmälevynä on käytännössä aina SSD (Solid State Drive), joka ei nimensä mukaisesti sisällä enää vanhanaikaisia pyöriviä levykiekkoja (HDD), vaan koostuu puolijohteista. Etuna on huomattavasti nopeampi luku- ja kirjoitusnopeus. Kun tietokone käynnistyy, käyttöjärjestelmä ladataan levyltä. Samoin ohjelmia käynnistäessä ensimmäistä kertaa ne ladataan levyltä käyttömuistiin (RAM, ks. aiempi artikkeli). Perinteiset mekaaniset kovalevyt ajavat tänä päivänä asiansa kuitenkin tiedostojen, kuten kuvien ja videoiden varastona. 

SSD-levyjä on myös eri nopeuksilla ja liitäntätyypeillä. Perinteinen 2.5” kokoluokan SSD asennetaan koteloon ja kytketään muuhun laitteistoon kaapeleilla. Uudempi M.2-mallinen levy on taas korttimallinen ja kytketään suoraan emolevylle. M.2-mallisia levyjä löytyy sekä S-ATA- että NVMe-signaloituna, ensin mainittujen siirtonopeudet jäävät maksimissaan 600 MB/s:n tasolle, kun taas NVMe-levyt saavuttavat tuhansien MB/s siirtonopeuden. Siinä missä perinteisen kovalevyn ja SSD-levyn välinen nopeusero on kuin yöllä ja päivällä, ei NVMe-levy tuo S-ATA-levyyn nähden kovin suurta eroa esim. käynnistymis- ja latausajoissa. Pääasia, että koneesta löytyy SSD-levy, jolle käyttöjärjestelmä ja pelit sekä ohjelmat asennetaan.